Syntinen ja avoin Amsterdam
Amsterdam keväällä. Ajankohta voisi olla yhtä hyvin toki kesäkin. Edellisen kerran olimme heinäkuussa mutta nyt talvilomaviikon kohteeksi valikoitui Amsterdam. Amsterdam on suhteellisen iso kaupunki vaikka onkin pienellä alueella joten näkemistä riittää. Amsterdam on Alankomaiden pääkaupunki. Amsterdam on väkiluvultaan Alankomaiden suurin kaupunki, huhtikuun alussa…
Hotel katajanokka ja pieni pako arjesta
Hotel katajanokka ja pieni pako arjesta. Yhdistelemme viikonloppureissuja usein myös työn tai harrastuksen juttuihin. Tällä kertaa harrastusmaailmassa oli Suomen ykkösviikonloppu näin kauden ulkopuolella. Helsingin moottoripyöränäyttely avaa aina perinteisesti uuden prätkäkauden. Esillä niin uutuudet ja toki paikalla paljon ystäviä ja muuta…
Mistä rahat matkustamiseen

Mistä rahat matkustamiseen

Mistä rahat matkustamiseen Monessa blogissa pohditaan tätäkin puolta joten avaan vähän omaa tapaani. Budjetti on osa reissailua ja mitä järkevämpi..

Klaus K Hotel viikonloppu Helsingissä

Klaus K Hotel viikonloppu Helsingissä

Klaus K Hotel viikonlopun tukikohtana. Kirjoitimme taannoin viikonlopusta Turussa. Usein ei tarvitse lähteä kauaksi reissuun jos haluaa irtiottoa, vaan joskus..

Miten suunnitella omatoimimatka

Miten suunnitella omatoimimatka

Miten suunnitella omatoimimatka Paljon puhutaan matkustelun hinnoista ja suunnittelusta. Reissaaminen mielletään kalliiksi tai monimutkaiseksi, varsinkin jos haluaa järjestää omatoimimatkan. Näin..

Viikonloppu Riiassa

Viikonloppu Riiassa

Viikonloppu Riiassa Viikonloppureissuja ei kannata viettää lentokoneessa tai kulkuneuvoissa istuen. Läheltäkin löytyy mielenkiintoisia kohteita ja Riika on ehdottomasti yksi tälläinen..

Hotelliviikonloppu Turussa

Hotelliviikonloppu Turussa

Hotelliviikonloppu Turussa Joskus matkailun ei tarvitse suuntautua kauaksi että saa pienen irtioton arkeen. Me käymme suhteellisen usein pelkästää ulkoistetulla aamupalalla,..

Gdansk viikonloppukohteena

Gdansk viikonloppukohteena

Gdansk viikonloppukohteena Gdansk syö jo osin Tallinnan vieraita helppojen kulkuyhteyksien vuoksi. Turkulaisena lentää pienellä vaivalla suoraan Gdanskiin jossa riittää helposti..

Kaupunkiesittelyssä Turku

Kaupunkiesittelyssä Turku

Kaupunkiesittelyssä Turku Usein tuttu kotikaupunki voi olla toiselle uutta ja mielenkiintoista. Joten tässä kaupunkiesittelyssä Turku- bloggaus jossa kerron Turusta ne..

Kaupunkiloma Kiovaan

Kaupunkiloma Kiovaan

Kaupunkiloma Kiovaan Kiova on alle kahden tunnin lennon päässä Helsingistä. Suoraan lentä ainakin www.flyuia.com joka on Ukrainan oma lentoyhtiö. Lennot..

Kaupunkiesittelyssä Rooma

Kaupunkiesittelyssä Rooma

Kaupunkiesittelyssä Rooma Ikuinen kaupunki Rooma, sanovat. Rooma on hieno kaupunki ja tämän jutun vierailuajankohta maaliskuussa oli mikä mainioin. Ilma on..

Matka Tsernobyliin

Matka Tsernobyliin

Matka Tsernobyliin Itsellä on muutamia sellaisia must see kohteita mitkä on ehdottomasti nähtävä jossain kohtaa. Tsernobyl on ehdottomasti yksi näistä…

Espanja Torrevieja

Espanja Torrevieja

Espanja Torrevieja Torreviejan reissu poikkeaa sikäli muista matkailuista että Torreviejassa käväisen taannoin tekemässä hetken etätöitä. Torrevieja valikoitui paikaksi helpom lentoreitin..

Bodom järvi

Bodom järvi

Bodom järvi Myös kotimaassa on paljon mielenkiintoisia kohteita mitä voi yhdistää niin työmatkoille kuin lomareissuille. Blogiin on tarkoitus laittaa myös..

Download festival England

Download festival England

Download festival England Jos jokin reissu pitää nimetä suosikiksi niin tämä menee kärkikastiin. Selailimme mitä festareita olisi lyhyen lentomatka päässä…

Lontoo talvilomalla

Lontoo talvilomalla

Lontoo talvilomalla Britain, Britain, Britain. Lontoo on hieno kaupunki, yksi omista suosikeista koko maailmassa. Vertaan usein aina että missä voisin..

New York perhelomakohteena

New York perhelomakohteena

New York perhelomakohteena Lentäminen rapakon taakse on helpompaa ja halvempaa mitä yleisesti luullaan. Suoria lentoja löytyy edukkaasti ja vaihtamalla saattaa..

Auschwitz-Birkenau keskitysleirit

Auschwitz-Birkenau keskitysleirit

Auschwitz-Birkenau keskitysleirit Leirit sijaitsevat n 1.5 tunnin ajomatkan päässä Krakovasta ja ovat yksi niitä paikkoja joissa jokaisen travellerin pitää ainakin..

Kaupunkiloma Krakovassa

Kaupunkiloma Krakovassa

Kaupunkiloma Krakovassa Puola alkaa olla kulkemisen helppouden vuoksi pian uusi Tallinna. Suoria edullisia lentoja löytyy niin Turusta kuin toki Helsingistäkin…

Seilin saari Turun saaristossa

Seilin saari Turun saaristossa

Seilin saari Turun saaristossa Päiväretken ei aina välttämättä tarvi suuntautua merten taakse jos etsii uusi kokemuksia ja uusia paikkoja. Blogin..